Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Rinne


SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

rinne (48-J)

  1. kalteva tai viettävä maa; maa-alue kukkulan ja laakson välillä
    Vaaran rinteellä kasvaa komea kuusikko, oikeita mastokuusia.
    Tuossa rinteessä on pari pahtaa.
  2. laskettelurinne
    Eilen olin rinteessä koko päivän.

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: [ˈrinːe̞]

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi rinne rinteet
genetiivi rinteen rinteiden
rinteitten
partitiivi rinnettä rinteitä
akkusatiivi rinne;
rinteen
rinteet
sisäpaikallissijat
inessiivi rinteessä rinteissä
elatiivi rinteestä rinteistä
illatiivi rinteeseen rinteisiin
ulkopaikallissijat
adessiivi rinteellä rinteillä
ablatiivi rinteeltä rinteiltä
allatiivi rinteelle rinteille
muut sijamuodot
essiivi rinteenä rinteinä
translatiivi rinteeksi rinteiksi
abessiivi rinteettä rinteittä
instruktiivi rintein
komitatiivi rinteine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

kantasana rinta[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

YhdyssanatMuokkaa

alastulorinne, etelärinne, itärinne, kallionrinne, laskettelurinne, länsirinne, mannerrinne, mäenrinne, pohjoisrinne, rinneharlekiinitimali, rinnekivikkorastas, Rinnemaa, rinnemarjastaja, rinnemetallipyrstö, rinnemetsäkerttunen, rinnemuuranen, rinneniitty, rinnenysämuura, rinnepelto, rinneravintola, rinnetalo, rinneturpiaali, vaaranrinne, vastarinne, vuorenrinne

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • rinne Kielitoimiston sanakirjassa
  • rinne Tieteen termipankissa

ViroMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

rinne (yks. gen. rinde, yks. part. rinnet)

  1. rintama

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • rinne Eesti Keele Instituutin viro–suomi-sanakirjassa
  • rinne sanastossa "[PSV] Eesti keele põhisõnavara sõnastik"
  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 120. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.