Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

vuoroveto (1-F)[1]

  1. kilpaurheilussa kilpailun johdossa vuorotteleminen
    Kaksikon vuoroveto oli liikaa muille ja eroa kertyi useita minuutteja isoon pääjoukkoon.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈʋuo̯roˌʋet̪o/
  • tavutus: vuo‧ro‧ve‧to

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi vuoroveto vuorovedot
genetiivi vuorovedon vuorovetojen
partitiivi vuorovetoa vuorovetoja
akkusatiivi vuoroveto;
vuorovedon
vuorovedot
sisäpaikallissijat
inessiivi vuorovedossa vuorovedoissa
elatiivi vuorovedosta vuorovedoista
illatiivi vuorovetoon vuorovetoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi vuorovedolla vuorovedoilla
ablatiivi vuorovedolta vuorovedoilta
allatiivi vuorovedolle vuorovedoille
muut sijamuodot
essiivi vuorovetona vuorovetoina
translatiivi vuorovedoksi vuorovedoiksi
abessiivi vuorovedotta vuorovedoitta
instruktiivi vuorovedoin
komitatiivi vuorovetoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo vuorovedo-
vahva vartalo vuoroveto-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1-F