Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

ylkä (10-L)

  1. (vanhentunut) nuorukainen
  2. sulhanen

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈylkæ/
  • tavutus: yl‧kä

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ylkä yljät
genetiivi yljän ylkien
(ylkäin)
partitiivi ylkää ylkiä
akkusatiivi ylkä;
yljän
yljät
sisäpaikallissijat
inessiivi yljässä yljissä
elatiivi yljästä yljistä
illatiivi ylkään ylkiin
ulkopaikallissijat
adessiivi yljällä yljillä
ablatiivi yljältä yljiltä
allatiivi yljälle yljille
muut sijamuodot
essiivi ylkänä ylkinä
translatiivi yljäksi yljiksi
abessiivi yljättä yljittä
instruktiivi yljin
komitatiivi ylkine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo yljä-
vahva vartalo ylkä-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

Sulhasen nimitys ylkä on ikivanhan yrkä-sanan (poika, mies) variantti, jolla on vastineet etäsukukielissä.[1] Esiintynyt kirjakielessä 1540-luvun käsikirjoituksissa ja 1544 ilmestyneessä Mikael Agricolan Rucouskiriassa.[2]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Synonyymit muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

ylkämies

Aiheesta muualla muokkaa

  • ylkä Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1533–1534. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  2. Jussila, Raimo: Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä, s. 315. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998. ISBN 951-746-008-2.