Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

aivina (13)[1]

  1. puhdistettu pellava- tai hamppukuitu, mistä rohtimet on erotettu
  2. edellisistä kudottu kangas

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈɑi̯ʋinɑ/
  • tavutus: ai‧vi‧na

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi aivina aivinat
genetiivi aivinan aivinoiden
aivinoitten
aivinojen
(aivinain)
partitiivi aivinaa aivinoita
aivinoja
akkusatiivi aivina;
aivinan
aivinat
sisäpaikallissijat
inessiivi aivinassa aivinoissa
elatiivi aivinasta aivinoista
illatiivi aivinaan aivinoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi aivinalla aivinoilla
ablatiivi aivinalta aivinoilta
allatiivi aivinalle aivinoille
muut sijamuodot
essiivi aivinana aivinoina
translatiivi aivinaksi aivinoiksi
abessiivi aivinatta aivinoitta
instruktiivi aivinoin
komitatiivi aivinoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo aivina-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

germaaninen laina[2]

Käännökset muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • aivina Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 13
  2. Kaisa Häkkinen: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).