Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

horina (12)

  1. (arkikieltä) sisällötön puhe; se, että horisee
    pelkkää hullun horinaa koko juttu

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈhorinɑ/
  • tavutus: ho‧ri‧na

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi horina horinat
genetiivi horinan horinoiden
horinoitten
(horinain)
partitiivi horinaa horinoita
akkusatiivi horina;
horinan
horinat
sisäpaikallissijat
inessiivi horinassa horinoissa
elatiivi horinasta horinoista
illatiivi horinaan horinoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi horinalla horinoilla
ablatiivi horinalta horinoilta
allatiivi horinalle horinoille
muut sijamuodot
essiivi horinana horinoina
translatiivi horinaksi horinoiksi
abessiivi horinatta horinoitta
instruktiivi horinoin
komitatiivi horinoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo horina-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Liittyvät sanat muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • horina Kielitoimiston sanakirjassa