Katso myös: Humala

Suomi muokkaa

Katso artikkeli Humala Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
 
Humala (Humulus lupulus)

Substantiivi muokkaa

humala (11)

  1. hamppukasvien heimon monivuotinen köynnöskasvi (Humulus lupulus), yleinen oluen mauste, jona käytetään humalan emikukinnoista saatavaa humalajauhoa, (yleisesti) mikä tahansa humalien (Humulus) suvun kasvi
  2. humalatila, juopumus, alkoholin vaikutuksen alaisena olo, alkoholista johtuva myrkytystila
    Hän oli aivan humalassa.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈhumɑlɑ/
  • tavutus: hu‧ma‧la

Etymologia muokkaa

Laina kantagermaanista tai myöhemmästä muodosta. Ei kuitenkaan nykyruotsista. Kantagermaaniseksi alkumuodoksi on rekonstruoitu *ꭓumalan-. Edelleen turkkilaisista kielistä[1]. Vastineita lähisukukielissä ovat karjalan humala, vepsän humal, vatjan umala ja viron humal. Sanan vastineet lähisukukielissä tarkoittavat sekä kasvia että päihtymystilaa. Päihtymystilan nimitys on peräisin kasvinnimestä, mahdollisesti keskiajalta[1]. Kirjakielessä ensi kerran mainittu päihtymyksen merkityksessä 1702 Florinuksen sananlaskukokoelmassa.[2]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

känni, päihde, päihtymys, pöhnä

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

alkoholihumala, espanjanhumala, humalahakuinen, humalahakuisuus, humalajuominen, humalankäpy, humalanvieras, humalapäissään, humalasalko, humalatila, humalavieras, laskuhumala, lääkehumala, maahumala, narkoosihumala, niittyhumala, nousuhumala, oluthumala, oopiumihumala, pillerihumala, sikahumala, sokerihumala, tinnerihumala, tukkihumala, umpihumala

Aiheesta muualla muokkaa

  • humala Kielitoimiston sanakirjassa
  • humala Tieteen termipankissa
  • humala Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa
  • Artikkeli 931 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Viitteet muokkaa

  1. 1,0 1,1 Tiede.fi: Viina villitsee kielenkin Viitattu: 31.12.2011
  2. Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, s. 186. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.