hylkiö
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
hylkiö (3)
- henkilö, jota hyljeksitään muun yhteiskunnan toimesta
- ihmissuvun hylkiö
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈhylkiø/
- tavutus: hyl‧ki‧ö
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | hylkiö | hylkiöt |
| genetiivi | hylkiön | hylkiöiden hylkiöitten |
| partitiivi | hylkiötä | hylkiöitä |
| akkusatiivi | hylkiö; hylkiön |
hylkiöt |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | hylkiössä | hylkiöissä |
| elatiivi | hylkiöstä | hylkiöistä |
| illatiivi | hylkiöön | hylkiöihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | hylkiöllä | hylkiöillä |
| ablatiivi | hylkiöltä | hylkiöiltä |
| allatiivi | hylkiölle | hylkiöille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | hylkiönä | hylkiöinä |
| translatiivi | hylkiöksi | hylkiöiksi |
| abessiivi | hylkiöttä | hylkiöittä |
| instruktiivi | – | hylkiöin |
| komitatiivi | – | hylkiöine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | hylkiö- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia muokkaa
Hylkiö on verbin hylätä johdos. Sanalla ei ole vastinetta muissa itämerensuomalaisissa kielissä kuin karjalassa ja sekin voi olla laina suomesta. Suomen kirjakieleen sana on tullut 1800-luvun keskivaiheilla. Sitä on käyttänyt esimerkiksi Yrjö Koskinen 1859 historiallisessa tutkimuksessaan.[1]
Käännökset muokkaa
Liittyvät sanat muokkaa
- verbit: hylkiä
Synonyymit muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- hylkiö Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet muokkaa
- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 229. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.