Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

kalkkaro (2)

  1. (murteellinen) kalistin, kello, kulkunen, symbaali[1]

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kalkkaro kalkkarot
genetiivi kalkkaron kalkkarojen
kalkkaroiden
kalkkaroitten
partitiivi kalkkaroa kalkkaroita
kalkkaroja
akkusatiivi kalkkaro;
kalkkaron
kalkkarot
sisäpaikallissijat
inessiivi kalkkarossa kalkkaroissa
elatiivi kalkkarosta kalkkaroista
illatiivi kalkkaroon kalkkaroihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kalkkarolla kalkkaroilla
ablatiivi kalkkarolta kalkkaroilta
allatiivi kalkkarolle kalkkaroille
muut sijamuodot
essiivi kalkkarona kalkkaroina
translatiivi kalkkaroksi kalkkaroiksi
abessiivi kalkkarotta kalkkaroitta
instruktiivi kalkkaroin
komitatiivi kalkkaroine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kalkkaro-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

osittain venäjän sanasta колокол (kólokol), osittain ilmeisesti kalkkaa-verbin omaperäinen johdos[2]

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Suomen etymologinen sanakirja. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 72. Jatkuvasti päivitettävä julkaisu. Kotimaisten kielten keskus, 2022–. ISSN: 2323-3370. kalkkaro.
  2. Suomen etymologinen sanakirja. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 72. Jatkuvasti päivitettävä julkaisu. Kotimaisten kielten keskus, 2022–. ISSN: 2323-3370. kalkkaro.