kauna
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
kauna (9)
- (kasvianatomia) heinäkasvien kukassa sisähelpeiden sisäpuolella oleva pieni lehtimuodostuma
- Turvotessaan kaunat työntävät helpeet toisistaan erilleen ja aukaisevat siten rukiin kukan.
- jyvästä jauhettaessa irtoava kuori
- Kaunat erotetaan seulomalla.
- (kuvaannollisesti) hitunen, muru
- Taivaalta putoilee hiljalleen lumen kaunoja.
- Sinussa ei ole järjen kaunaakaan.
- itsepintainen katkera, kateellisuus, kostonhimoinen vihantunne jtk. kohtaan, salaviha, närä
- Kantaa kaunaa
Ääntäminen muokkaa
- IPA: [ˈkɑ̝unɑ̝]
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kauna | kaunat |
| genetiivi | kaunan | kaunojen (kaunain) |
| partitiivi | kaunaa | kaunoja |
| akkusatiivi | kauna; kaunan |
kaunat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kaunassa | kaunoissa |
| elatiivi | kaunasta | kaunoista |
| illatiivi | kaunaan | kaunoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kaunalla | kaunoilla |
| ablatiivi | kaunalta | kaunoilta |
| allatiivi | kaunalle | kaunoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kaunana | kaunoina |
| translatiivi | kaunaksi | kaunoiksi |
| abessiivi | kaunatta | kaunoitta |
| instruktiivi | – | kaunoin |
| komitatiivi | – | kaunoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kauna- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia muokkaa
vanha germaaninen laina[1]
Käännökset muokkaa
1. lehtimuodostuma
|
2. akana
|
2. tunne
|
|
Liittyvät sanat muokkaa
Yhdyssanat muokkaa
Idiomit muokkaa
- kantaa kaunaa
- olla (usein kätketysti) katkera ja vihainen
Aiheesta muualla muokkaa
Viitteet muokkaa
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 359. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.