muusa
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
- kreikkalaisessa mytologiassa runottaria, taiteiden ja tieteiden haltiattaria
- taiteilijan työtä innoittava nainen
Sinne jäi mun muusani
kesäpirttiin pieneen,
keltalehtoon laulamaan,
puolukkaan ja sieneen.
(Kasperi Tanttu: Kaksi muusaa., 1915)
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈmuːsɑ/
- tavutus: muu‧sa
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | muusa | muusat |
| genetiivi | muusan | muusien (muusain) |
| partitiivi | muusaa | muusia |
| akkusatiivi | muusa; muusan |
muusat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | muusassa | muusissa |
| elatiivi | muusasta | muusista |
| illatiivi | muusaan | muusiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | muusalla | muusilla |
| ablatiivi | muusalta | muusilta |
| allatiivi | muusalle | muusille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | muusana | muusina |
| translatiivi | muusaksi | muusiksi |
| abessiivi | muusatta | muusitta |
| instruktiivi | – | muusin |
| komitatiivi | – | muusine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | muusa- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia muokkaa
ruotsin sanasta musa < latinan sanasta Mūsa < muinaiskreikan sanasta Μοῦσᾰ (Moũsa)[2]. Vrt. mosaiikki, museo, musiikki.
Käännökset muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Viitteet muokkaa
- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10
- ↑ Kalevi Koukkunen: Atomi ja missi — Vierassanojen etymologinen sanakirja. Porvoo: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16131-4.