Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

tukka (10-A)

  1. hiusten muodostama karvapeite päässä, hiusten kokonaisuus
    Tukka muodostuu hiuksista samoin kuin metsä puista.
  2. (slangia) häpykarvoitus
    Sillä tyypillä oli tummat hiukset mutta oranssi tukka.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈt̪ukːɑ/
  • tavutus: tuk‧ka

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tukka tukat
genetiivi tukan tukkien
(tukkain)
partitiivi tukkaa tukkia
akkusatiivi tukka;
tukan
tukat
sisäpaikallissijat
inessiivi tukassa tukissa
elatiivi tukasta tukista
illatiivi tukkaan tukkiin
ulkopaikallissijat
adessiivi tukalla tukilla
ablatiivi tukalta tukilta
allatiivi tukalle tukille
muut sijamuodot
essiivi tukkana tukkina
translatiivi tukaksi tukiksi
abessiivi tukatta tukitta
instruktiivi tukin
komitatiivi tukkine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo tuka-
vahva vartalo tukka-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Synonyymit muokkaa
Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

harjastukka, irtotukka, jenkkitukka, liinatukka, nahkatukka, niskatukka, otsatukka, pellavatukka, pitkätukka, poikatukka, polkkatukka, pottatukka, punatukka, pystytukka, pörrötukka, rastatukka, siilitukka, syntymätukka, takkutukka, tekotukka, tukankasvu, tukankuivain, tukanleikkaus, tukanleikkuu, tukanraja, tukkajumala, tukkakoskelo, tukkalaite, tukkamuoti, tukkanuotta, tukkapölly, tukkasotka, tummatukka

Anagrammit muokkaa

katku, kutka, takku

Idiomit muokkaa

  • tukka putkella
    1. (kuvaannollinen) kovaa vauhtia; paikasta toiseen rientäen

Aiheesta muualla muokkaa

  • tukka Kielitoimiston sanakirjassa