erhellte

Saksa

Verbi

erhellte

1. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä erhellen
2. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 3. persoonan muoto verbistä erhellen
3. (taivutusmuoto) konjunktiivin imperfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä erhellen
4. (taivutusmuoto) konjunktiivin imperfektin yksikön 3. persoonan muoto verbistä erhellen
5. (taivutusmuoto) yksikön maskuliinin heikko nominatiivimuoto sanasta erhellt (joka on partisiipin perfekti sanasta erhellen)
6. (taivutusmuoto) yksikön feminiinin nominatiivimuoto sanasta erhellt (joka on partisiipin perfekti sanasta erhellen)
7. (taivutusmuoto) yksikön feminiinin akkusatiivimuoto sanasta erhellt (joka on partisiipin perfekti sanasta erhellen)
8. (taivutusmuoto) yksikön neutrin heikko nominatiivimuoto sanasta erhellt (joka on partisiipin perfekti sanasta erhellen)
9. (taivutusmuoto) yksikön neutrin heikko akkusatiivimuoto sanasta erhellt (joka on partisiipin perfekti sanasta erhellen)
10. (taivutusmuoto) monikon heikko nominatiivimuoto sanasta erhellt (joka on partisiipin perfekti sanasta erhellen)
11. (taivutusmuoto) monikon heikko akkusatiivimuoto sanasta erhellt (joka on partisiipin perfekti sanasta erhellen)