isäs

Suomi

isäs

(puhekieltä, taivutusmuoto) yksikön nominatiivin yksikön 2. persoonan possessiivimuoto sanasta isä
Isäs oli kun sua teki.
(puhekieltä, taivutusmuoto) yksikön genetiivin yksikön 2. persoonan possessiivimuoto sanasta isä
(puhekieltä, taivutusmuoto) yksikön akkusatiivin yksikön 2. persoonan possessiivimuoto sanasta isä
(puhekieltä, taivutusmuoto) monikon nominatiivin yksikön 2. persoonan possessiivimuoto sanasta isä
(puhekieltä, taivutusmuoto) monikon akkusatiivin yksikön 2. persoonan possessiivimuoto sanasta isä
(puhekieltä, murteellinen, taivutusmuoto) yksikön inessiivimuoto sanasta isä
(murteellinen, lounaismurteiden itäryhmä, taivutusmuoto) yksikön illatiivimuoto sanasta isä
(murteellinen, taivutusmuoto) yksikön nominatiivin 3. persoonan possessiivimuoto sanasta isä
(murteellinen, taivutusmuoto) yksikön genetiivin 3. persoonan possessiivimuoto sanasta isä
(murteellinen, taivutusmuoto) yksikön akkusatiivin 3. persoonan possessiivimuoto sanasta isä
(murteellinen, taivutusmuoto) monikon nominatiivin 3. persoonan possessiivimuoto sanasta isä
(murteellinen, taivutusmuoto) monikon akkusatiivin 3. persoonan possessiivimuoto sanasta isä