karaistua

Suomi

Verbi

karaistua (52) (taivutus[luo])

1. tottua sellaiseen, mikä edellyttää fyysistä tai psyykkistä lujuutta tai kestävyyttä
2. (harvinainen) tulla karkaistuksi

Ääntäminen

• IPA: /ˈkɑrɑi̯sˌt̪uɑˣ/
• tavutus: ka‧rais‧tu‧a

Etymologia

• verbistä karaista

Liittyvät sanat

Johdokset

• substantiivit: karaistuminen

Aiheesta muualla

• karaistua Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi

karaistua

1. (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta karaistu