kiilua

Suomi

Verbi

kiilua (52) (taivutus[luo])

1. heijastella valoa, erityisesti pienestä kohteesta

   Kissan silmät kiiluivat pimeässä.

   Murskeen seassa kiilui kissankulta.

Ääntäminen

• IPA: /ˈkiːluɑˣ/
• tavutus: kii‧lu‧a

Etymologia

vuoden 1642 Raamatusta kirjakieleen tullut sana

Liittyvät sanat

• kimmeltää

Johdokset

• substantiivit: kiiluminen

Aiheesta muualla

• kiilua Kielitoimiston sanakirjassa