kokoontulla

Suomi

Verbi

kokoontulla (67) (taivutus[luo])

1. (vanhentunut) kokoontua

   Sille ettaͤ cuſa caxi taicka colme cocõtuleuat minun nimeeni / ſij⸗ ne mine olen heiden keſkellens. (1548, Agricola)

   Kirkkowaltuusmiehet kokoontuwat niin uſein kuin puheenjohtaja näkee ſen tarpeelliſekſi […], mutta tulee heidän myös kokoontulla kun kruunun käskynhaltij[a,] tuomiokapituli, kirkonkäräjäin pitäjä tai kirkkoraati waatii. (1908, Wiipurin Sanomat. Supistus)

Ääntäminen

• IPA: /ˈkokoːnˌtulːɑˣ/

• tavutus: ko‧koon‧tul‧la

Etymologia

yhdyssana sanoista kokoon ja tulla

Aiheesta muualla

• kokoontulla Vanhan kirjasuomen sanakirjassa