aino
 |
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
aino (1)
- (rinnakkainen kirjoitusasu sanasta ainu) ainun kieli
- (rinnakkainen kirjoitusasu sanasta ainu), ainut, kansa Pohjois-Japanissa
Ääntäminen muokkaa
- IPA: [ˈɑ̝i̯.no̞]
- tavutus: ai‧no
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | aino | ainot |
| genetiivi | ainon | ainojen |
| partitiivi | ainoa | ainoja |
| akkusatiivi | aino; ainon |
ainot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | ainossa | ainoissa |
| elatiivi | ainosta | ainoista |
| illatiivi | ainoon | ainoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | ainolla | ainoilla |
| ablatiivi | ainolta | ainoilta |
| allatiivi | ainolle | ainoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | ainona | ainoina |
| translatiivi | ainoksi | ainoiksi |
| abessiivi | ainotta | ainoitta |
| instruktiivi | – | ainoin |
| komitatiivi | – | ainoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | aino- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Käännökset muokkaa
1. kieli
|
Ks. ainu |
2. kansa
|
Ks. ainu |
Aiheesta muualla muokkaa
- aino Kielitoimiston sanakirjassa