Katso myös: Keihäs

Suomi muokkaa

Katso artikkeli Keihäs Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
 
Keihäs

Substantiivi muokkaa

keihäs (41)[1]

  1. (ase) metsästyksessä ja sodankäynnissä käytetty historiallinen heitto- tai pistoase
  2. (urheilu) heittokeihäs, keihäänheiton kilpaväline

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈkei̯hæs/
  • tavutus: kei‧häs

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi keihäs keihäät
genetiivi keihään keihäiden
keihäitten
partitiivi keihästä keihäitä
akkusatiivi keihäs;
keihään
keihäät
sisäpaikallissijat
inessiivi keihäässä keihäissä
elatiivi keihäästä keihäistä
illatiivi keihääseen keihäisiin
ulkopaikallissijat
adessiivi keihäällä keihäillä
ablatiivi keihäältä keihäiltä
allatiivi keihäälle keihäille
muut sijamuodot
essiivi keihäänä keihäinä
translatiivi keihääksi keihäiksi
abessiivi keihäättä keihäittä
instruktiivi keihäin
komitatiivi keihäine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo keihää-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
keihäs-

Etymologia muokkaa

vanha germaaninen laina[2]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

heittokeihäs, keihäsantilooppi, keihäskaari, keihäskilpailu, keihästulos, keihäänheitto, keihäänheittäjä, keihäänkaari, keihäänkärki, keihäänterä, keihäänvarsi, leppäkeihäs, pistokeihäs, tapparakeihäs, työntökeihäs

Aiheesta muualla muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 41
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.