arvata (73) (taivutus[luo])

  1. antaa vastaukseksi jotain muuta kuin tieto, esimerkiksi luulo tai jotain satunnaista
    Arvasit oikein!
    Arvaapa kuka täällä kävi eilen?
  2. erik. sanontaa vahvistamassa
    Arvaapa tuntuiko kivalta, kun tajusin, että minua oli petetty!
  3. osata aavistuksen tai todennäköisyyden perusteella tehdä jotakin (joka osoittautuu oikeaksi), hoksata
    Olisihan se pitänyt arvata, että häneen ei voi luottaa.
    Arvasin hänen tulevan tänne.
    Kuten arvata saattaa, hän oli pettynyt.
  4. vanh. arvostella, arvioida
    Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin.
  5. (puhekieltä) uskaltaa
    Ei ulos arvaa lähteä, koska siellä tuulee 27 m/s.
    Hän oli niin pahalla päällä, ettei hänelle arvannut mennä puhumaan.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈɑr.ʋɑ.t̪ɑ/
  • tavutus: ar‧va‧ta

Etymologia

muokkaa

arjalaisperäisestä *arva-vartalosta[1]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Synonyymit
muokkaa
Johdokset
muokkaa
Anagrammit
muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
  • arvata Kielitoimiston sanakirjassa
  • Artikkeli 549 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

arvata

  1. (taivutusmuoto) da-infinitiivi verbistä arvama

Viitteet

muokkaa
  1. Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Helsinki: WSOY, 2004.