Suomi muokkaa

Verbi muokkaa

falskata (73) (taivutus[luo])

  1. (arkikieltä) vuotaa, päästää vettä
    iso mutteri ei ollut oikein kiinni: se falskasi. (Samuli S.: Tulipalo, 1885)
  2. (vanhentunut) tehdä työnsä huonosti, epäonnistua
    jos kurottaa kolmea asiaa samalla haavaa, niin falskaa varmasti yhdestä! (Volter Kilpi: Pitäjän pienempiä, 1934)
  3. (vanhentunut) hajota, mennä rikki, mennä epäkuntoon
    oli sattunut vaununpyöristä falskaamaan ohitse ajaessa akselimutteri (Volter Kilpi: Alastalon salissa, 1933)
  4. (vanhentunut) pettää, valehdella
    Viisaus aina falskaa, ja varsinkin vaimon viisaus on vilpillinen (Maiju Lassila: Liika viisas, 1915)

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈfɑlskɑt̪ɑˣ/
  • tavutus: fals‧ka‧ta

Etymologia muokkaa

ruotsin sanasta falska ’väärentää’.[1]

Liittyvät sanat muokkaa

Rinnakkaiset kirjoitusasut muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja 1 A–K. 2. painos. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2001. ISBN 951-717-692-9, ISSN 0355-1768.