harppia

Suomi

Substantiivi

harppia

1. (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta harppi

Verbi

harppia (61-B) (taivutus[luo])

1. harppoa

   Samassa näkee kuinka Lauri juoksee, juoksee pitkin peltoa, harppii ojien yli ja syöksyy lähimmän pensaan taakse, – –.

   Iris Kähäri 1969: Jerusalemin suutarit, s. 282

Ääntäminen

• IPA: /ˈhɑrpːiɑˣ/
• tavutus: harp‧pi‧a

Etymologia

frekventatiivijohdos verbistä harpata ((vahva) vokaalivartalo harpp|aa- + johdin -i- + infinitiivin tunnus -a)

Liittyvät sanat

Johdokset

• substantiivit: harppiminen

Aiheesta muualla

• harppia Kielitoimiston sanakirjassa