kansankieli

Suomi

Substantiivi

kansankieli

1. kielen puhuttu, arkinen muoto, erotuksena normitetusta yleiskielestä tai kirjakielestä; arkikieli, puhekieli

Ääntäminen

• IPA: /ˈkɑnsɑnˌkie̯li/
• tavutus: kan‧san‧kie‧li

Etymologia

yhdyssana osista kansa (genetiivi) ja kieli

Käännökset

1. arkikieli, puhekieli

Ks. arkikieli

Aiheesta muualla

• kansankieli Kielitoimiston sanakirjassa
• kansankieli Tieteen termipankissa