kell

Ruotsi

Substantiivi

kell (kellĕn, ei monikkoa) m.

1. (murteellinen, vanhahtava) pistely, joka tuntuu iholla tultaessa nopeasti kylmästä lämpimään
2. (murteellinen, vanhahtava) jäätynyt puun juuristo

Ääntäminen

IPA: [ʨʰɛlː]

Etymologia

• adjektiivista kall

Huomautukset

• Sana on länsipohjan murretta, jossa maskuliini on säilynyt erillisenä sukuna.

Unkari

Verbi

kell

1. pitää, täytyä

Viro

Substantiivi

kell (k`ell; gen kella, part kella)

1. (ajanmittausväline) kello

   mis on kell? – mitä kello on?

   kell on kaks – kello on kaksi

   kell on pool neli – kello on puoli neljä

   kell on veerand seitse – kello on neljänneksen yli kuusi

   kell kuus – kello kuusi, kuudelta

   kell jääb taha – kello on jäljessä, kello jätättää

   kell on ees – kello on edellä, kello edistää

2. kello, soittokello

   kell heliseb – kello soi

   kella helistama – soittaa kelloa

Taivutus

• ÕS 2018 tyyppi 22i (k`ülm) külm

Liittyvät sanat

ajanmittausväline

• kellaaeg
• kellahelin
• kellamees, kellahelistaja
• käekell, seinakell, taskukell, äratuskell
• kirikukell
• liivakell

Aiheesta muualla

• kell Eesti Keele Instituutin viro–suomi-sanakirjassa (viroksi)
• PSV, Eesti keele põhisõnavara sõnastik : kell