kuokkia

Suomi

Substantiivi

kuokkia

1. (taivutusmuoto) monikon partitiivimuoto sanasta kuokka

Verbi

kuokkia (61-A) (taivutus[luo])

1. pehmentää maata kuokalla

   Kuokka vääntyi mutkalle, kun kuokin lupiinin juuria.

2. tulla kutsumatta vieraaksi tilaisuuteen

Ääntäminen

• IPA: /ˈkuo̯kːiɑˣ/
• tavutus: kuok‧ki‧a

Etymologia

johdos nominista kuokka (vahva vartalo kuokk|a- + johdin -i- + infinitiivin tunnus -a)

Käännökset

1. pehmentää maata kuokalla

englanti: hoe

espanja: cavar

2. tulla kutsumattomana tilaisuuteen

englanti: gatecrash, crash

turkki: davetsiz gelmek

Liittyvät sanat

• kuokkavieras

Johdokset

• substantiivit: kuokinta, kuokkija, kuokkiminen

Aiheesta muualla

• kuokkia Kielitoimiston sanakirjassa