loikoa

Suomi

Verbi

loikoa (52-D) (taivutus[luo])

1. olla loikosenaan, maata pitkällään

   Kun sängyssäni loion ja hieman haaveilen, niin minä olen kaunis ja täysikasvuinen. (Elina Salo - Pikku Myyn haaveet, säv.&san. Pierre Kartner, suom. Jertta Ratia-Kähönen)

Liittyvät sanat

• lojua

Johdokset

• substantiivit: loikominen
• verbit: loikoilla

Aiheesta muualla

• loikoa Kielitoimiston sanakirjassa