loppusointu

Suomi

Substantiivi

loppusointu

1. (kirjallisuustiede) riimi, runosäkeiden lopputavujen äänteellinen yhteissointu

Ääntäminen

• IPA: /ˈlopːuˌsoi̯nt̪u/
• tavutus: lop‧pu‧soin‧tu

Etymologia

yhdyssana sanoista loppu ja sointu

Käännökset

1. riimi, runosäkeiden lopputavujen äänteellinen yhteissointu

englanti: rhyme

Liittyvät sanat

• alkusointu, sisäsointu

Yhdyssanat

loppusointupari

Aiheesta muualla

• loppusointu Kielitoimiston sanakirjassa
• loppusointu Tieteen termipankissa