Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

mantu (1-J)

  1. (vanhahtava, ylätyyliä) maankamara, maa; maa-alue
    kierrellä maita ja mantuja
    menetti maansa ja mantunsa

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈmɑnt̪u/
  • tavutus: man‧tu

Huomautukset muokkaa

  • käytetään nykyisin yleensä vain alkusoinnillisissa ilmauksissa sanan 'maa' yhteydessä

Etymologia muokkaa

Johdos samasta kantasanasta kuin esim. manner.[1]

Aiheesta muualla muokkaa

  • mantu Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja L–P. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995. ISBN 951 717-711-9, ISSN 0355-1768.