muiluttaa

Suomi

Verbi

muiluttaa (53-C) (taivutus[luo])

1. pakkokyydittää

Ääntäminen

• IPA: /ˈmui̯lut̪ːɑːˣ/
• tavutus: mui‧lut‧taa

Etymologia

johdettu lapualaisen Jussi Muilun ja hänen veljensä Jaakon sukunimestä

Liittyvät sanat

Johdokset

• substantiivit: muiluttaja, muiluttaminen, muilutus

Aiheesta muualla

• muiluttaa Kielitoimiston sanakirjassa
• Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: Muiluttaa. Kotimaisten kielten keskus