pane

Suomi

Verbi

pane

1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä panna
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä panna
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä panna

Englanti

Substantiivi

pane (monikko panes)

1. ikkunaruutu

Italia

Substantiivi

pane f. (monikko pani)[luo]

1. leipä

Etymologia

latinan sanasta pānis ’leipä’

Latina

Substantiivi

pāne

1. (taivutusmuoto) yksikön ablatiivimuoto sanasta pānis

Viro

Verbi

pane

1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä panema
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä panema
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä panema