Substantiivi

muokkaa

ronkkia

  1. (taivutusmuoto) monikon partitiivimuoto sanasta ronkka

ronkkia (61-A) (taivutus[luo])

  1. (arkikieltä) kaivella, sorkkia, käpälöidä
    Kuka on ronkkinut ruohonleikkurin rattaita?
    Pomppii ja pyörii se komppia lyö, sill'on pakko tunnustaa ett' voisin ronkkia yön sitä... [Cheekin kappaleesta Liiku]
  2. (arkikieltä) säädellä luvattomasti jotakin; puuttua luvattomasti johonkin
    Mikseri oli ronkittu taas täysille!

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈroŋkːiɑˣ/
  • tavutus: ronk‧ki‧a

Liittyvät sanat

muokkaa
Johdokset
muokkaa
Idiomit
muokkaa
  • Ronkkia toisen asioita = Puuttua toisen asioihin

Käännökset

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
  • ronkkia Kielitoimiston sanakirjassa