vokaalisointu

Suomi

Substantiivi

vokaalisointu (1-J)

1. (fonetiikka) kielen piirre, joka rajoittaa sanaan sisältyvien vokaalien laatua. Suomessa sanat ovat takavokaalisia tai etuvokaalisia. Vokaalisoinnun vallitessa samassa sanassa voi esiintyä vain etuvokaaleja tai takavokaaleja. Yhdyssanojen osat ovat tässä suhteessa itsenäisiä.

   Suomen kielessä vokaalit e ja i ovat vokaalisoinnun kannalta neutraaleja ja voivat esiintyä sekä taka- että etuvokaalisissa sanoissa. Pelkästään e ja i vokaaleja sisältävien sanojen taivutuspäätteet ovat etuvokaalisia, esim. tie, tiessä.

Etymologia

yhdyssana sanoista vokaali ja sointu

Käännökset

1. kielellinen piirre, joka rajoittaa sanaan sisältyvien vokaalien laatua

englanti: vowel harmony espanja: armonía vocálica, sinarmonía ranska: harmonie vocalique ruotsi: vokalharmoni saksa: Vokalharmonie f.

turkki: ünlü uyumu unkari: magánhangzó-harmónia venäjä: сингармонизм viro: vokaalharmoonia

Liittyvät sanat

Synonyymit

• vokaaliharmonia

Aiheesta muualla

• vokaalisointu Kielitoimiston sanakirjassa
• vokaalisointu Tieteen termipankissa