SuomiMuokkaa

AdjektiiviMuokkaa

kovin (36) (taivutus)

  1. (taivutusmuoto) superlatiivimuoto sanasta kova
    Timantti on mineraaleista kovin.
    Kovinkaan uurastus ei auta häntä selviämään.
  2. (taivutusmuoto) monikon instruktiivimuoto sanasta kova
    Hän sätti kovin sanakääntein.

AdverbiMuokkaa

kovin (ei vertailuasteita)

  1. (vahvistava adverbi) erittäin, erityisen, sangen
    Olen illalla kovin väsynyt.
    Elokuva ei ollut kovin hyvä.
  2. voimakkaasti, ankarasti
    Minua väsyttää kovin.
    Sairauskohtauksen saanut mies kouristeli kovin.

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈkoʋin/
  • tavutus: ko‧vin

EtymologiaMuokkaa

Instruktiivimuoto sanasta kova. Alun perin merkitys on ollut ’kovasti’[1].

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

SynonyymitMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • kovin Kielitoimiston sanakirjassa

ViitteetMuokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Luennot suomen kielen partikkeleista. Toimittaneet Yrjo Lauranto ja Tapani Lehtinen. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1999. ISBN 951-45-88908. s. 25