louskua

Suomi

Substantiivi

louskua

1. (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta lousku

Verbi

louskua (58) (taivutus[luo])

1. pitää toistuvaa lyhytkestoista (varsinkin liiasta väljyydestä tai puutteellisesta kiinnityksestä) johtuvaa kolisevaa ääntä

Ääntäminen

• IPA: /ˈlou̯skuɑˣ/
• tavutus: lous‧ku‧a

Johdokset

• substantiivit: louskuminen, louskuna, louskunta
• verbit: louskuttaa

Synonyymit

• lonksua, klonksua

Liittyvät sanat

Johdokset

• verbit: louskuttaa

Aiheesta muualla

• louskua Kielitoimiston sanakirjassa