keikata

Suomi

Verbi

keikata (73-A) (taivutus[luo])

1. (puhekieltä) keikahtaa, kaatua
2. (arkikieltä, harvinainen) toteuttaa yksittäinen keikkatyön luonteinen tehtävä tai toimeksianto
3. (slangia) varastaa, ryöstää, murtautua johonkin

   Murtovarkaat keikkasivat asunnon asukkaiden nukkuessa (ksml.fi)

   Nuorukaiset keikkasivat noin 40 000 euron elektroniikat (kokemaenjokilaakso.fi)

Ääntäminen

• IPA: /ˈkei̯kɑt̪ɑˣ/
• tavutus: kei‧ka‧ta

Liittyvät sanat

• keikkailla

Johdokset

• substantiivit: keikkaaminen

Verbi

keikata

1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä keikattaa
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä keikattaa
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä keikattaa