kieltoverbi

Suomi

Substantiivi

kieltoverbi (5)

1. (kielitiede) uralilaisille kielille tyypillinen verbi, jota apuverbinä käyttämällä muodostetaan verbien kieltomuodot. Pääverbi on sen yhteydessä konnegaatiomuodossaan. Suomen kielen kieltoverbi ”*e-” taipuu persoonamuodoissa, on aina preesensissä ja muodostaa tarvittaessa sanaliiton eri tempuksissa olevien verbien kanssa.

   Minä en ole vielä syönyt.

   Sinä et ollut kotona kun tulin.

   Hän ei luvannut tulla.

   Me emme voineet tulla.

   Te ette olisi saaneet mennä jäälle.

   Te ette olisi saaneet vielä lähteä.

   Eivätkö he ole vieläkään tulleet.

   Älkäämme ottako nokkiimme.

   Hän ei syöne tofua.

Ääntäminen

• IPA: /ˈkie̯lt̪oˌʋerbi/
• tavutus: kiel‧to‧ver‧bi

Etymologia

• yhdyssana sanoista kielto ja verbi

Käännökset

1. verbi, jonka avulla muodostetaan verbien kieltomuodot

englanti: negative verb katalaani: verb negatiu m.

ruotsi: negationsverb n. viro: eitusverb

Aiheesta muualla

• kieltoverbi Kielitoimiston sanakirjassa
• kieltoverbi Tieteen termipankissa