SuomiMuokkaa

AdverbiMuokkaa

kusta

  1. (interrogatiivinen, taivutusmuoto, erittäin vanhahtava) mistä
    Ja kuin hän nosti silmänsä, näki hän oudon miehen kaupungin kujalla; ja sanoi vanha mies hänelle: kuhunka sinä tahdot? ja kusta sinä tulet? (Biblia, 1776)
    Mistäs tulet, kustas tulet, Poikani iloinen? (Velisurmaaja, Kanteletar)

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • kusta Kielitoimiston sanakirjassa

PronominiMuokkaa

kusta

  1. (interrogatiivinen, taivutusmuoto, erittäin vanhahtava) yksikön elatiivimuoto sanasta kuka
  2. (indefiniittinen, taivutusmuoto, erittäin vanhahtava) yksikön elatiivimuoto sanasta kuka

SubstantiiviMuokkaa

kusta

  1. (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta kusi

VerbiMuokkaa

kusta (66) (taivutus)

  1. (arkikieltä) virtsata
  2. (arkikieltä) epäonnistua, mokata
    Kusin ET:n kokeen eilen!
  3. (arkikieltä) olla epäilyttävää, olla vialla
    Tämä homma kusee.
    Jokin tässä kusee nyt, ja pahasti.

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈkust̪ɑˣ/
  • tavutus: kus‧ta

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa

IdiomitMuokkaa

  • kusta silmään – huijata
  • kuin juosten kustu – huolimattomasti tehty

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • kusta Kielitoimiston sanakirjassa

IndonesiaMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kusta

  1. lepra, spitaali

JaavaMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kusta

  1. lepra, spitaali

MalaijiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kusta

  1. lepra, spitaali

SundaMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kusta

  1. lepra, spitaali