kusta
Suomi muokkaa
Adverbi muokkaa
kusta
- (interrogatiivinen, taivutusmuoto, vanhahtava) mistä
- Ja kuin hän nosti silmänsä, näki hän oudon miehen kaupungin kujalla; ja sanoi vanha mies hänelle: kuhunka sinä tahdot? ja kusta sinä tulet? (Biblia, 1776)
- Mistäs tulet, kustas tulet, Poikani iloinen? (Velisurmaaja, Kanteletar)
Aiheesta muualla muokkaa
- kusta Kielitoimiston sanakirjassa
Pronomini muokkaa
kusta
- (interrogatiivinen, taivutusmuoto, erittäin vanhahtava) yksikön elatiivimuoto sanasta kuka
- (indefiniittinen, taivutusmuoto, erittäin vanhahtava) yksikön elatiivimuoto sanasta kuka
Substantiivi muokkaa
kusta
- (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta kusi
Verbi muokkaa
- (arkikieltä) virtsata
- (arkikieltä) epäonnistua, mokata
- Kusin ET:n kokeen eilen!
- (arkikieltä) olla epäilyttävää, olla vialla
- Tämä homma kusee.
- Jokin tässä kusee nyt, ja pahasti.
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈkust̪ɑˣ/
- tavutus: kus‧ta
Käännökset muokkaa
1. alat. virtsata
|
|
Liittyvät sanat muokkaa
Johdokset muokkaa
- verbit: kusaista
Idiomit muokkaa
- kusta muroihin
- kusta silmään – huijata
- kuin juosten kustu – huolimattomasti tehty
Aiheesta muualla muokkaa
- kusta Kielitoimiston sanakirjassa
Indonesia muokkaa
Substantiivi muokkaa
kusta
Jaava muokkaa
Substantiivi muokkaa
kusta
Malaiji muokkaa
Substantiivi muokkaa
kusta
Sunda muokkaa
Substantiivi muokkaa
kusta