SuomiMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi kuka
(ken)
(kutka)
ketkä
genetiivi (kunka)
kenen
(kuiden)
(kuitten)
keiden
keitten
partitiivi (kuta)
ketä
(kuita)
keitä
akkusatiivi (kuka, kunka)
kenet
(kutka)
ketkä
sisäpaikallissijat
inessiivi (kussa)
kenessä
(kuissa)
keissä
elatiivi (kusta)
kenestä
(kuista)
keistä
illatiivi (kuhun)
keneen
kehen
(kuihin)
keihin
ulkopaikallissijat
adessiivi (kulla)
kenellä
kellä
(kuilla)
keillä
ablatiivi (kulta)
keneltä
keltä
(kuilta)
keiltä
allatiivi (kulle)
kenelle
kelle
(kuille)
keille
muut
essiivi (kuna)
kenenä
(kuina)
keinä
translatiivi (kuksi)
keneksi
(kuiksi)
keiksi
abessiivi
instruktiivi
komitatiivi

PronominiMuokkaa

kuka

  1. (interrogatiivinen) kysyvä pronomini, joka viittaa ihmiseen
    Kuka on syönyt puuroani?
  2. (indefiniittinen) se, joka
    Kuka söi kesävoin, voi myös ostaa sitä lisää.

HuomautuksetMuokkaa

  • Taivutusmuodot ovat korvaantuneet rinnakkaisen, ylätyylisen ken-pronominin muodoilla (kts. taulukko).
  • Pronominilla ken on yksikössä myös erillinen akkusatiivimuoto kenet.
  • Pronominilla on myös adverbiaalisia sijamuotoja; instruktiivia käytetään nykykielessä ainoastaan adverbina:
kuin (monikon instruktiivi)
kuinka (monikon instruktiivi)
kun (yksikön latiivi)
kulloin (yksikön temporaali)
kuten tai kutenka (yksikön kausatiivi)

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈkukɑ/
  • tavutus: ku‧ka

EtymologiaMuokkaa

*ku + -ka

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

SynonyymitMuokkaa
  • (ylätyylinen) ken

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • kuka Kielitoimiston sanakirjassa

PitjantjatjaraMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kuka

  1. liha