SuomiMuokkaa

PronominiMuokkaa

kulle

  1. (interrogatiivinen, taivutusmuoto, vanhahtava) yksikön allatiivimuoto sanasta kuka
  2. (indefiniittinen, taivutusmuoto, vanhahtava) yksikön allatiivimuoto sanasta kuka

SubstantiiviMuokkaa

kulle (48-I)

  1. kalanpyydys, raskas, poveton, virtaavassa vedessä käytettävä nuotta
    Kulteella pyydettiin lohta ja siikaa.

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈkulleˣ/
  • tavutus: kul‧le

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kulle kulteet
genetiivi kulteen kulteiden
kulteitten
partitiivi kulletta kulteita
akkusatiivi kulle;
kulteen
kulteet
sisäpaikallissijat
inessiivi kulteessa kulteissa
elatiivi kulteesta kulteista
illatiivi kulteeseen kulteisiin
ulkopaikallissijat
adessiivi kulteella kulteilla
ablatiivi kulteelta kulteilta
allatiivi kulteelle kulteille
muut sijamuodot
essiivi kulteena kulteina
translatiivi kulteeksi kulteiksi
abessiivi kulteetta kulteitta
instruktiivi kultein
komitatiivi kulteine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

verbistä kultaa[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 270. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.

RuotsiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kulle -en, -ar

  1. hatun kupu
  2. kumpu
  3. pyöreälakinen mäki
  4. töyssy
  5. kunnas