kulle
Suomi
muokkaaPronomini
muokkaakulle
- (interrogatiivinen, taivutusmuoto, vanhahtava) yksikön allatiivimuoto sanasta kuka
- (indefiniittinen, taivutusmuoto, vanhahtava) yksikön allatiivimuoto sanasta kuka
Substantiivi
muokkaa- erääntyyppinen kalanpyydys, raskas, poveton, virtaavassa vedessä käytettävä nuotta
- Kulteella pyydettiin lohta ja siikaa.
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈkulːeˣ/
- tavutus: kul‧le
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kulle | kulteet |
| genetiivi | kulteen | kulteiden kulteitten |
| partitiivi | kulletta | kulteita |
| akkusatiivi | kulle; kulteen |
kulteet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kulteessa | kulteissa |
| elatiivi | kulteesta | kulteista |
| illatiivi | kulteeseen | kulteisiin kulteihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kulteella | kulteilla |
| ablatiivi | kulteelta | kulteilta |
| allatiivi | kulteelle | kulteille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kulteena | kulteina |
| translatiivi | kulteeksi | kulteiksi |
| abessiivi | kulteetta | kulteitta |
| instruktiivi | – | kultein |
| komitatiivi | – | kulteine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kultee- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
kullet- | |
Etymologia
muokkaaKäännökset
muokkaa1. eräs kalanpyydys
|
Ks. nuotta |
Liittyvät sanat
muokkaaYhdyssanat
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 270. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
Ruotsi
muokkaaSubstantiivi
muokkaakulle yl. (2) (yks. määr. kullen[luo], mon. epämäär. kullar[luo], mon. määr. kullarna[luo])