Substantiivi

muokkaa

illatiivi (5)

  1. (kielitiede) sisätulento; paikallissijamuoto, joka ilmaisee sisään tai sisälle tulemista
    Illatiivimuotoisen sanan sijapääte suomessa on -ːn (missä ː merkitsee vokaalin pidentymistä, kuten talo : taloon), -hVn (missä V merkitsee hoota edeltävän vokaalin toistoa, kuten tie : tiehen) tai -seen (huone : huoneeseen).

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈilːɑˌt̪iːʋi/, [ˈilːɑˌt̪iːʋi]
  • tavutus: il‧la‧tii‧vi

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi illatiivi illatiivit
genetiivi illatiivin illatiivien
(illatiivein)
partitiivi illatiivia illatiiveja
akkusatiivi illatiivi;
illatiivin
illatiivit
sisäpaikallissijat
inessiivi illatiivissa illatiiveissa
elatiivi illatiivista illatiiveista
illatiivi illatiiviin illatiiveihin
ulkopaikallissijat
adessiivi illatiivilla illatiiveilla
ablatiivi illatiivilta illatiiveilta
allatiivi illatiiville illatiiveille
muut sijamuodot
essiivi illatiivina illatiiveina
translatiivi illatiiviksi illatiiveiksi
abessiivi illatiivitta illatiiveitta
instruktiivi illatiivein
komitatiivi illatiiveine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo illatiivi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa