Wikipedia
Katso artikkeli Allatiivi Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

muokkaa

allatiivi (5)

  1. (kielitiede) ulkopaikallissija, joka perusmerkityksessään ilmaisee liikettä jonkin päälle, jollekin pinnalle tai jonkin lähelle, ulkotulento
    Allatiivin sijapääte on -lle.
    Poika-sanan allatiivimuoto on ”pojalle” — periytyy isältä pojalle.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈɑlːɑˌt̪iːʋi/, [ˈɑlːɑˌt̪iːʋi]
  • tavutus: al‧la‧tii‧vi

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi allatiivi allatiivit
genetiivi allatiivin allatiivien
(allatiivein)
partitiivi allatiivia allatiiveja
akkusatiivi allatiivi;
allatiivin
allatiivit
sisäpaikallissijat
inessiivi allatiivissa allatiiveissa
elatiivi allatiivista allatiiveista
illatiivi allatiiviin allatiiveihin
ulkopaikallissijat
adessiivi allatiivilla allatiiveilla
ablatiivi allatiivilta allatiiveilta
allatiivi allatiiville allatiiveille
muut sijamuodot
essiivi allatiivina allatiiveina
translatiivi allatiiviksi allatiiveiksi
abessiivi allatiivitta allatiiveitta
instruktiivi allatiivein
komitatiivi allatiiveine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo allatiivi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa

Substantiivi

muokkaa

allatiivi

  1. (taivutusmuoto) yksikön genetiivimuoto sanasta allatiiv