vilkkua

Suomi

Substantiivi

vilkkua

1. (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta vilkku

Verbi

vilkkua (52-A) (taivutus[luo])

1. lähettää valoa katkeillen

Ääntäminen

• IPA: /ˈʋilkːuɑˣ/
• tavutus: vilk‧ku‧a

Käännökset

1. lähettää valoa katkeillen

englanti: flash, blink

Liittyvät sanat

• välkkyä

Johdokset

• vilkku
• substantiivit: vilkkuminen

Yhdyssanat

vilkkukalvo, vilkkuluomi

Aiheesta muualla

• vilkkua Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa
• vilkkua Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 1156 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa