karjua

Suomi

Substantiivi

karjua

1. (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta karju

Verbi

karjua (52) (taivutus[luo])

1. (myös eläimistä) huutaa matalalla särjetyllä äänellä
2. (kuvaannollisesti) puhua hyvin lujalla äänellä ja hyökkäävästi

Ääntäminen

• IPA: /ˈkɑrjuɑˣ/
• tavutus: kar‧ju‧a

Käännökset

2. puhua hyvin lujalla äänellä ja hyökkäävästi

viro: karjuma

Liittyvät sanat

Lähikäsitteet

• huutaa, mylviä

Johdokset

• substantiivit: karjuminen, karjunta
• verbit: karjahdella, karjahtaa, karjaista

Aiheesta muualla

• karjua Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 848 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa