kiikkua

Suomi

Substantiivi

kiikkua

1. (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta kiikku

Verbi

kiikkua (52) (taivutus[luo])

1. keikkua, heilua
2. keinua keinulaitteessa
3. (arkikieltä) roikkua hirtettynä

Ääntäminen

• IPA: /ˈkiːkːuɑˣ/
• tavutus: kiik‧ku‧a

Liittyvät sanat

Johdokset

• substantiivit: kiikkuminen
• verbit: kiikuttaa

Aiheesta muualla

• kiikkua Kielitoimiston sanakirjassa