outo
SuomiMuokkaa
AdjektiiviMuokkaa
outo (1-F) (komparatiivi oudompi, superlatiivi oudoin) (taivutus[luo])
- tavallisesta poikkeava; epätavallinen, erikoinen, kummallinen
- Jääkaapista tuli outo haju.
- Oudosta isännöitsijästä varmasti valitetaan isännöintitoimistoon.
- vieras, tuntematon
- Polulla oli outo kulkija.
- (matematiikka) luonnollisesta luvusta: sellainen, joka ei ole esitettävissä itseään pienempien tekijöidensä summana vaikka joitain tekijöitä jättäisikin pois, mutta joka on silti suurempi kuin mainittu lukua pienempien tekijöiden summa
- Outo luku on luku, joka on runsas muttei puolitäydellinen.
ÄäntäminenMuokkaa
- IPA: /ˈou̯t̪o/
- tavutus: ou‧to
KäännöksetMuokkaa
Liittyvät sanatMuokkaa
JohdoksetMuokkaa
- adverbit: oudokseltaan, oudosti
- substantiivit: outous, outolainen
- verbit: oudoksua, oudoksuttaa, oudostella, oudostuttaa, outoilla
YhdyssanatMuokkaa
Aiheesta muuallaMuokkaa
- outo Kielitoimiston sanakirjassa