esineellistäminen
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaaesineellistäminen
- se, ettei suhtaudu ihmiseen ihmisyksilönä, vaan tavarana, jota voi liikutella, omistaa, kosketella ja katsella
- reifikaatio
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | esineellistäminen | esineellistämiset |
| genetiivi | esineellistämisen | esineellistämisten esineellistämisien |
| partitiivi | esineellistämistä | esineellistämisiä |
| akkusatiivi | esineellistäminen; esineellistämisen |
esineellistämiset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | esineellistämisessä | esineellistämisissä |
| elatiivi | esineellistämisestä | esineellistämisistä |
| illatiivi | esineellistämiseen | esineellistämisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | esineellistämisellä | esineellistämisillä |
| ablatiivi | esineellistämiseltä | esineellistämisiltä |
| allatiivi | esineellistämiselle | esineellistämisille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | esineellistämisenä (esineellistämisnä) |
esineellistämisinä |
| translatiivi | esineellistämiseksi | esineellistämisiksi |
| abessiivi | esineellistämisettä | esineellistämisittä |
| instruktiivi | – | esineellistämisin |
| komitatiivi | – | esineellistämisine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | esineellistämise- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
esineellistämis- | |
Etymologia
muokkaa- verbi esineellistää + johdin -minen
Käännökset
muokkaa1. se, että suhtautuu ihmiseen tavarana
|