ankerias
Suomi
muokkaa
Substantiivi
muokkaaankerias (41)
- erityisesti laji (Anguilla anguilla), jolla on pyöreä pitkulainen takaosasta litteä ruumis. Ankeriaan kehitysvaiheita ovat muna, toukka, lasiankerias ja aikuinen yksilö. Naaraat nousevat jokia pitkin makeaan veteen, josta lähtevät sukukypsinä vaellukselle mereen kohti lisääntymisalueita.
- yleisesti jokin ankeriaiden (Anguilidae) heimoon kuuluva kalalaji, jotka ovat luukaloihin kuuluvia vaelluskaloja
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈɑŋkeriɑs/
- tavutus: an‧ke‧ri‧as
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | ankerias | ankeriaat |
| genetiivi | ankeriaan | ankeriaiden ankeriaitten |
| partitiivi | ankeriasta | ankeriaita |
| akkusatiivi | ankerias; ankeriaan |
ankeriaat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | ankeriaassa | ankeriaissa |
| elatiivi | ankeriaasta | ankeriaista |
| illatiivi | ankeriaaseen | ankeriaisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | ankeriaalla | ankeriailla |
| ablatiivi | ankeriaalta | ankeriailta |
| allatiivi | ankeriaalle | ankeriaille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | ankeriaana | ankeriaina |
| translatiivi | ankeriaaksi | ankeriaiksi |
| abessiivi | ankeriaatta | ankeriaitta |
| instruktiivi | – | ankeriain |
| komitatiivi | – | ankeriaine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | ankeriaa- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
ankerias- | |
Etymologia
muokkaabalttilainen laina[1]
Käännökset
muokkaa1. Anguilla anguilla
Liittyvät sanat
muokkaaYhdyssanat
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- ankerias Kielitoimiston sanakirjassa
- ankerias Tieteen termipankissa
- ankerias Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa
- Artikkeli 5226 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa
Viitteet
muokkaa- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 354. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.