arvuuttaminen
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaaarvuuttaminen (38)
- teonnimi verbistä arvuuttaa
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | arvuuttaminen | arvuuttamiset |
| genetiivi | arvuuttamisen | arvuuttamisten arvuuttamisien |
| partitiivi | arvuuttamista | arvuuttamisia |
| akkusatiivi | arvuuttaminen; arvuuttamisen |
arvuuttamiset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | arvuuttamisessa | arvuuttamisissa |
| elatiivi | arvuuttamisesta | arvuuttamisista |
| illatiivi | arvuuttamiseen | arvuuttamisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | arvuuttamisella | arvuuttamisilla |
| ablatiivi | arvuuttamiselta | arvuuttamisilta |
| allatiivi | arvuuttamiselle | arvuuttamisille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | arvuuttamisena (arvuuttamisna) |
arvuuttamisina |
| translatiivi | arvuuttamiseksi | arvuuttamisiksi |
| abessiivi | arvuuttamisetta | arvuuttamisitta |
| instruktiivi | – | arvuuttamisin |
| komitatiivi | – | arvuuttamisine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | arvuuttamise- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
arvuuttamis- | |