dynamiitti
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaa- räjähdysaine, joka koostuu massaan imeytetystä nitroglyserolista tai nitroglykolista
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈdynɑˌmiːt̪ːi/
- tavutus: dy‧na‧miit‧ti
Taivutus
muokkaaTaivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | dynamiitti | dynamiitit |
genetiivi | dynamiitin | dynamiittien (dynamiittein) |
partitiivi | dynamiittia | dynamiitteja |
akkusatiivi | dynamiitti; dynamiitin |
dynamiitit |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | dynamiitissa | dynamiiteissa |
elatiivi | dynamiitista | dynamiiteista |
illatiivi | dynamiittiin | dynamiitteihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | dynamiitilla | dynamiiteilla |
ablatiivi | dynamiitilta | dynamiiteilta |
allatiivi | dynamiitille | dynamiiteille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | dynamiittina | dynamiitteina |
translatiivi | dynamiitiksi | dynamiiteiksi |
abessiivi | dynamiititta | dynamiiteitta |
instruktiivi | – | dynamiitein |
komitatiivi | – | dynamiitteine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | - | |
heikko vartalo | dynamiiti- | |
vahva vartalo | dynamiitti- | |
konsonantti- vartalo |
- |
Etymologia
muokkaaSana on aineen keksijän Alfred Nobelin sepittämä oppitekoinen uudissana. Sen vartalona on kreikan sana dynamis, 'voima' ja johtimena aineiden nimissä yleinen -it. Keksintö tehtiin 1866 ja sana on ollut käytössä ainakin jo 1867, jolloin keksintö patentoitiin ja ainetta alettiin myydä ulkomaille. Suomalaiseen sanakirjaan sana pääsi 1883. Suomen puhekielessä siitä on käytetty muunnelmia tinameeti, tinamentti, tynamentti, tynämentti ja tynämiiti, sillä sanan alussa oleva d ja vokaalisoinnun säännönmukaisuutta rikkova yhdistelmä y-a ovat olleet vaikeita ääntää.[2]
Käännökset
muokkaa1. räjähdysaine, joka koostuu massaan imeytetystä nitroglyserolista tai nitroglykolista
Liittyvät sanat
muokkaaYhdyssanat
muokkaadynamiittipanos, dynamiittipötky, dynamiittipötkö
Aiheesta muualla
muokkaa- dynamiitti Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
muokkaa- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 5-C
- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 99. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.