Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

haistattelu (2)[1]

  1. sanallinen loukkaus, jossa käsketään toisen haistaa jotakin

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈhɑi̯st̪ɑt̪ˌt̪elu/
  • tavutus: hais‧tat‧te‧lu

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi haistattelu haistattelut
genetiivi haistattelun haistattelujen
haistatteluiden
haistatteluitten
partitiivi haistattelua haistatteluita
haistatteluja
akkusatiivi haistattelu;
haistattelun
haistattelut
sisäpaikallissijat
inessiivi haistattelussa haistatteluissa
elatiivi haistattelusta haistatteluista
illatiivi haistatteluun haistatteluihin
ulkopaikallissijat
adessiivi haistattelulla haistatteluilla
ablatiivi haistattelulta haistatteluilta
allatiivi haistattelulle haistatteluille
muut sijamuodot
essiivi haistatteluna haistatteluina
translatiivi haistatteluksi haistatteluiksi
abessiivi haistattelutta haistatteluitta
instruktiivi haistatteluin
komitatiivi haistatteluine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo haistattelu-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

johdos sanasta haistatella (vahva vartalo haistattele- + -u)

Aiheesta muualla muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 2