henkilöiminen
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaahenkilöiminen (38)
- teonnimi verbistä henkilöidä
Taivutus
muokkaaTaivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | henkilöiminen | henkilöimiset |
genetiivi | henkilöimisen | henkilöimisten henkilöimisien |
partitiivi | henkilöimistä | henkilöimisiä |
akkusatiivi | henkilöiminen; henkilöimisen |
henkilöimiset |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | henkilöimisessä | henkilöimisissä |
elatiivi | henkilöimisestä | henkilöimisistä |
illatiivi | henkilöimiseen | henkilöimisiin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | henkilöimisellä | henkilöimisillä |
ablatiivi | henkilöimiseltä | henkilöimisiltä |
allatiivi | henkilöimiselle | henkilöimisille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | henkilöimisenä (henkilöimisnä) |
henkilöimisinä |
translatiivi | henkilöimiseksi | henkilöimisiksi |
abessiivi | henkilöimisettä | henkilöimisittä |
instruktiivi | – | henkilöimisin |
komitatiivi | – | henkilöimisine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | henkilöimise- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
henkilöimis- |
Etymologia
muokkaa- verbi henkilöidä + johdin -minen